Pieni huone, suuri elämä – kurkistus Yrjö Miiloksen maailmaan
Helsingin kaupunginmuseon esinekokoelmien tutkija Ella Liljeroos kertoo blogikirjoituksessa hellahuoneen F11 entisen asukkaan esineistöstä. Duunarimuseon uudelleen avautuessa Yrjö Miiloksen arjesta ja elämästä tiedetään nyt enemmän.
Yrjö Anselm Miilos (1903–1985) syntyi alkujaan Yrjö Laitisena helmikuussa 1903 Pukkilassa Oskar ja Olga Laitisen perheeseen. Hän oli perheen kolmas lapsi ja ensimmäinen poika. Myöhemmin syntyivät vielä pikkusisko ja pikkuveli. Perhe muutti vuonna 1913 Helsinkiin, missä Yrjö Miilos asui kuolemaansa asti.
Miiloksen elämä oli monivaiheinen perukirjojen ja virkatodistusten perusteella. Nuoruudessaan hän toimi mahdollisesti merimiehenä ja sen jälkeen muun muassa jalometallityöntekijänä, hopeoijana, puuseppänä ja kultaseppänä.
Miilos oli kolmesti naimisissa: ensimmäinen liitto kesti kolme vuotta (1940–1943), toinen yksitoista (1944–1955) ja kolmas liitto viisi vuotta (1957–1962). Yhdestäkään liitosta ei ollut virallisia merkintöjä lapsista, joten perijöinä olivat hänen kymmenen vuotta nuorempi veljensä ja siskonpoikansa. Esineistö päätyi Helsingin kaupunginmuseolle todennäköisesti veljen kautta.
Yrjö Miilos tyylikkäänä studiokuvassa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.
Yli tuhat esinettä yhdessä huoneessa
Miiloksen irtaimiston kaikki esineet luetteloitiin kaupunginmuseon kokoelmajärjestelmään. Noin 775 perustetun tietueen jälkeen voi todeta, että yhteen hellahuoneeseen mahtuu yllättävän paljon tavaraa! Tämä lukumäärä ei kuitenkaan vastaa todellista esineiden määrää, sillä osa esineistä on koottu yhdeksi kokonaisuudeksi – esimerkiksi työkalulaatikko sisältöineen on kokoelmajärjestelmässä yksi esine. Todellisuudessa määrä nousee helposti yli tuhannen.
Mitä esineet kertovat?
Työkalujen joukosta löytyy välineitä metallin- ja puuntyöstöön, joilla hän on mitä todennäköisimmin rakentanut esimerkiksi tason jääkaapin alle, korjannut teepannun kantta tai tehnyt kannettavan säilytyslipaston ompelupöydän laatikoista. Esineistössä on myös sähköompelukone, ompelutarvikkeita ja runsaasti tekstiilinpaloja, mikä viittaa siihen, että hän osasi itse korjata vaatteita, ommella kravatteja ja verhoilla huonekaluja. Miilos oli taitava käsistään ammattiensakin perusteella.
Ompelutarvikkeet ja tekstiilinjämät viittaavat käytännöllisiin ja esteettisiin taitoihin. Kuva: Ella Liljeroos / Helsingin kaupunginmuseo.
Televisiota ei huoneessa ollut, sen sijaan siellä oli kaksi radiota ja äänilevyjä yli viisikymmentä. Valtaosa levyistä oli suomalaisia valsseja. Levysoitin puuttuu, mutta se on mitä ilmeisimmin ollut käytössä ja siirtynyt perikunnan haltuun ennen museolle luovutusta. Ehkä tanssilavat ja valssit olivat osa Miiloksen vapaa-aikaa?
Levyjen joukossa oli sekä suomalaisia valsseja että kaukomaiden kulttuurilahjoja. Kuva: Ella Liljeroos / Helsingin kaupunginmuseo.
Solmiot, kirjat ja kartat
Solmioita oli peräti 53 kappaletta, osa niistä löytyi jopa kaksin kappalein! Mukana oli niin arvokkaita silkkisolmioita kuin itsetehtyjäkin. Pukuja oli vain neljä, joten solmioilla on luultavasti ollut merkittävä rooli tyylin ilmaisussa. Useat solmiot olivat käytön jäljiltä kuluneita, erityisesti niskan kohdalta. Ne eivät siis olleet vain koristeita, vaan osa arkipukeutumista.
Kirjahyllystä löytyi sanakirjoja englannista venäjään ja matkakirjoja eri puolilta maailmaa. Lisäksi mukana oli kuluneita karttoja Skandinaviasta, Japanista, Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Aasiasta ja Afrikasta. Kuluneimmat olivat Pohjois-Amerikan ja Japanin kartat – kenties merkkejä matkustamisesta tai kiinnostuksesta juuri näitä alueita kohtaan. Nuoruuden merimiesaika näkyy kiinnostuksena kieliin ja maailmaan läpi Miiloksen elämän.
Kamera ja valokuvat kertovat yhteyksistä ulkomaailmaan. Kuva: Ella Liljeroos / Helsingin kaupunginmuseo.
Kirjeet ja kamera – yhteys maailmaan
Kirjahyllystä löytyi nippu postikortteja. Miiloksella oli kirjeystäviä aina Japaniin asti. Erään japanilaisen naishenkilön kanssa vaihdettiin myös esineitä – häneltä oli tullut mm. äänilevyjä ja kirjanmerkkejä.
Korttien joukossa oli myös entisen työtoverin viestejä, joissa jaettiin poliittisia mielipiteitä arkikuulumisten ohessa. Kirjojen joukosta löytyi myös valokuvauksen ohjekirjoja. Miiloksen mielipuuhiin kuului käyskentely Helsingissä, missä hän otti kuvia itsestään kameran ja kolmijalan avulla. Ehkä kuvia lähetettiin myös kirjekavereille?
Kuva Yrjön alkuperäisestä asunnosta tuttujen esineiden kera. Helsingin kaupunginmuseo.
Se, mitä pinnalle näkyy, kertoo usein vain vähän ihmisestä. Kun “sipulia kuorii”, paljastuukin monikerroksinen tarina. Miilos ei ollutkaan yksinäinen vanhus hellahuoneessaan, vaan maailmaa nähnyt ja elämää kokenut mies. Hän seurasi aikaansa, luki lehtiä ja otti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kuten vanhusten eläkkeisiin ja asumisoloihin. Fyysisten rajoitteidenkin keskellä hän säilytti yhteyden ulkomaailmaan.
Yrjö Miilos muutti Kirstinkujan työväenasuntojen hellahuoneeseen saman pihapiirin piharakennuksesta sen jälkeen, kun sinne rakennettiin sauna. Esineistöä ja muuta arkistomateriaalia on tässä muutossa saattanut kadota, joten kaikkea emme voi esineiden perusteella tietää. Mutta se, mitä jäi jäljelle, kertoo elävästi menneestä.
Teksti: Ella Liljeroos, tutkija, Helsingin kaupunginmuseo